Ensimmäisinä päivinä taloa ei edes huomannut, vaikka se törröttää ihan kotikadun kulmalla. Sitten yhtäkkiä yhdellä iltakävelyllä se osui silmään. Nyt tiedän sen olevan yliopiston rakenuksen, jonka nimi jo herättää kauhun sekaista kunnioitusta: Bibliothek Gesellschaftswissenschaften und Erziehungswissenschaften (BGE). En osaa lausua sitä.
Ja ne sisätilat. 39-kerroksinen talo on kuin suoraan kauhuelokuvasta; hissiin astuessa toivot sen menevän sinne minne sinäkin (puolet hisseistä pysähtyy parillisissa ja puolet parittomissa kerroksissa, kerrosta ei voi tai en osannut valita). Portaikon kautta ei kannata yrittää; siellä ei ole ovia kerroksiin, vain portaita. Betoniset seinät tahrittu graffiteilla. Ihmiset näyttivät karanneen Stephen Kingin saksalaiseen yliopistokirjastoon sijoittuvasta romaanista.
Selviydyin 37. kerroksessa sijainneesta psykologian laitoksen kirjastosta ulos sydän pamppaillen ja toivoin ettei tarvitsisi enää palata. Tänään kävin ostamassa BGE:n alakerrasta juustosämpylän.
Yksi työkavereistani tervehti minua heti ensimmäisenä päivänä suomeksi. Hän muisteli minulle elämänsä kalleinta mutta ehkä myös muutenkin mieleenpainuvinta ateriaa Helsingin Lappi-ravintolassa. Hän kertoi, että hänen vaimonsa käy kansanopistossa suomen kurssia ja että he ovat täysin ihastuneet Suomeen. Outoa, että heidän pikkukaupungissaan edes järjestetään suomen kurssi; ei siinä kuulemma olekaan kuin viisi oppilasta, joista kaksi tai kolme on Ville Valo -faneja.
Kaveri sanoi, että he odottavat jo innolla kesän Suomen-matkaansa Helsinkiin ja keskelle-ei-mitään. He ovat myös mäkihyppyintoilijoita, ja ovat kisoissa aina suomalaisten puolella. Hän tunsi Suomen mäkikotkat mua paremmin - kuka on Ville Larinto? Harri Olli on kuulemma paras, koska on törttöillyt viinapäissään.
Aloimme jo epäillä, että Saksan tai Suomen tai jopa molempien maiden postit olivat unohtaneet meidät. Mutta eilen postilokeroilla odottikin ensimmäinen lähetys, kotiin unohtuneet lenkkitossut. Kiitos Jaana! Uuteen kotiin saadussa ensimmäisessä postissa on aina jotain erityistä.
Terveisiä Frankfurt teehausista, joka tarjoaa teen lisäksi myös ilmaisen WLAN-yhteyden. Metrot ja ratikat ovat tänään lakossa, joten siirsin kirjastokäynnin huomiselle.
Saksassa juhlitaan laskiaista (Fastnacthsumzug) isosti. Eilen Frankfurtin keskustan valloitti iso karnevaalikulkue, jossa koreilivat isot ja pienet, mutta ennen kaikkea värikkäät ja äänekkäät. Kulkuetta seuraamaan tulleet lapsetkin olivat pukeutuneet asuihin. Kulkueesta heiteltiin yleisölle karkkia ja muuta enemmän tai vähemmän tarpeellista.
Illalla käytiin katsomassa Benjamin Buttonin uskomaton elämä. Kaupungista löytyy yksi dubbaamattomia originaaliversioita esittävä teatteri, joka oli kovin nuhjuinen, mutta ainoa laatuaan, joten ehkä siellä tulee vierailtua uudestaankin.
Tätä bloggailen muuten nyt kaupunginkirjastosta, josta löytyi parin tunnin ilmainen WLAN-yhteys.
Turistipäivänä satoi, joten teimme kierroksen bussin kyydissä. Kaupunki oli harmaa ja vetinen, siispä kuvausreissulle mennään sitten erikseen. Onneksi ehtii vielä moneen kertaan. Sachsenhausen ja Römer täytyy kokea myös aurinkoisina kesäpäivinä.
Kierros päättyi lounaalle Cafe Mozartiin, jossa jälkkäriksi nautimme ihanaa juustokakkua. Saimme muuten illalliskutsun täksi illaksi, kuinka epäsuomalaista!
Toisena päivänä työmatka sujui jo mukavasti, kun ekana päivänä tuli lähdettyä molemmissa päissä junalle turhan aikaisin, ja jatkoin vielä turhaan töihin bussilla. Matka menee onneksi alle 40 minuuttiin, kun kävelymatkat ovat harppoen vajaa 10 minsaa, ja junamatka siinä välissä 19 minuuttia. Saksalaiset junat tosin myöhästelevät aika herkästi, mutta sillä ei ole väliä, kun ei ole vaihtoja. Työmatka-ajan optimointi on kuitenkin riskaabelia, koska mun juna kulkee vain puolen tunnin välein. Se taas johtuu siitä, että työpaikka on pikkukylässä metsän ja peltojen välissä.
Aamulla ihmettelin, miksi tarkastusmaksu on vain 40 euroa, mutta sitten tulivatkin tarkastajat sisään, joten ehkä niitä näkee useamminkin. Ostin aluksi viikkolipun, mutta jatkossa käytän kuukausilippua, johon täytyy sijoittaa n. 110 euroa/kk. Ennen kuin juna menee metsään, niin sieltä on hienot maisemat "Mainhattanin" pilvenpiirtäjille. Maisemien katselun lomassa ehtii myös kerrata saksan kielen perusteita.
Kevät on jo pitkällä. Eilisellä kävelyllä Grüneburgparkissa tuoksui märkä multa, kuului monta titityytä ja näkyi myös valkoisia nuppuja. Kasvi- ja lintutuntemus valitettavasti rajoittuu näihin kuvauksiin. Äiti tietänee mitä nuo kukat ovat?
Lähdin kiertelemään lähikortteleihin missiona löytää lähiruokakauppa. En löytänyt, joten kävin taas Leipziger strassella, josta löytyikin ihan kelpo supermarket ja myös mukava teekauppa, jonka ystävällinen herraskauppias puhui englantia brittiaksentilla. Onneksi teesihti löytyi niin ei tarvitse enää yrittää reikäkauhalla suodattaa.
Nettiyhteyden kanssa riittää haasteita. Tarjolla on kiinteitä vuoden tai kahden sopimuksia operaattoreiden kanssa ja vain yksi, Alice-niminen, tarjoaa sopimusta kuukauden irtisanomisajalla. Alicea siis odotellessa.
Illalla kävimme syömässä läheisessä thai-ravintolassa, joka ei tasolla tai palvelulla hurmannut, mutta saimme mahat täyteen. Kallion Lemon Grass säilytti edelleen asemansa ykkösenä.
Sepi ei päässytkään töihin herättyään aamulla edelleen kuumeisena. Siispä saimme sovittua Annetten kanssa aikaisemmasta pääsystä uuteen kotiin. Lumisateen aiheuttaman viivästyksen ja myöhästymisestä nyrpeän välittäjän jälkeen aloimme tutustua uusiin nurkkiin.
Koti on viihtyisä, joskaan sisustus ei ihan meidän tyylistä. Kaikki tarpeellinen kuitenkin löytyy ja vieraillekin on tilaa (vink!). Sijainti tuntuu ensisilmäykseltä oikein hyvältä. Kävin pyörähtämässä kaupoissa hankkimassa paikallisen prepaid-liittymän ja vähän sapuskaa. Tässä meidänkin kulmalla on monta ravintolaa, ja vilkas kauppakatu Leipziger strasse ihan pienen kävelyn päässä.
Nettiyhteys saatiin tilattua, toivottavasti se saadaan myös auki pian. Jos ette kerro kenellekään, nyt surffaillaan jonkun muun WLANissa.
Lopuksi päivän huomio Saksasta: täällä ulko-ovet aukeavat väärinpäin.
Wir sind hier. Levottomasti nukutun yön jälkeen lähdettiin lentokentälle 6.30 mukanamme kaksi ylipainoista matkalaukkua. Kentällä vähän aamiaista ja sitten matkaan.
Perillä Frankfurtin kentällä maailma osoitti taas pienuutensa, kun yhtäkkiä kuulin jonkun huutavan "Hannele!". Se oli työkaveri Anne, joka oli matkalla Suomeen häämatkaltaan Australiasta.
Muutaman harha-askeleen jälkeen löysimme Frankfurtin keskustaan vievän paikallisjunan ja hotelliin oli asemalta enää muutama askel. Hotelliin päästyämme uni maittoi: Sepillä lämpöä 37,3° ja minulla vaan matkaväsymystä.
Kuvassa Main-joki junan ikkunasta. Lunta ei ole näkynyt, mutta kylmää on -6°C.
Tänään tyhjennetään jääkaappi ja pakastin, tuloksena mm. pannaria ja hilloa. Muuttolaatikot lähtivät jo eilen ja nyt ahdetaan viimeisiä vermeitä matkalaukkuihin. Sepi on tänään vähän parempi, mutta kuume ei ole laskenut kokonaan. Varovaista sisäelämää siis edelleen.
Lento lähtee huomisaamuna klo 8.15 ja perillä ollaan paikallista aikaa 9.55. Seuraavat kuulumiset periltä!
Sepi heräsi viime yönä klo 2.09 kuumeisena, siinä vaiheessa mittari näytti 38,5°. Siinä sitten Finrexiniä ja lisävilttiä. Aamulla lämpöä oli edelleen yli 38°, joten toiseksi viimeinen työpäivä kuluu vällyjen alla kotona.
Päivää ei myöskään parantanut kylpyhuoneen kaapin romahdus seinältä! Irrotettiin suosiolla molemmat kaapit, ja tuloksena hirveät jäljet seinässä. Toivottavasti ehdimme tuunata holet kuntoon ennen lähtöä.
Tänään tehtävälistalla on musiikin laittaminen podiin, opiskelumateriaalin kasaaminen kevään kursseja varten, muuttoilmoitukset. Illalla aloitetaan pakkaaminen.
Muuttopäivä uuteen kotiin on ensi maanantai 16. päivä.
