skip to main |
skip to sidebar
Aloitin muuttourakan heti aamusta, koska asunnonvälittäjäfirma ei suostunut vanhan kämpän avainten luovutukseen klo 16 jälkeen. Kävelin aluksi pari keikkaa reppujen ja kassien kanssa - muuttomatka oli vain n. 1,5 km. Tilasin sitten ison taksin muuttolaatikoita varten. Ei tullut kovin iso farmari, mutta kaikki kamat mahtuivat sopivasti yhdellä keikalla, ja vanha taksisuhari kantoi mukana muutaman laatikon.
Taksissa sai harjoitellaa saksaa ja jutella vakiojutut Suomen kylmästä ilmasta ja runsaista lumihangista. Oikea katu löytyi heti, mutta se kulki väärään suuntaan. Koska emme ole liikkuneet autolla, niin en ollut aikaisemmin huomannut, että tässä osassa kaupunkia kaikki kadut ovat yksisuuntaisia. Ne eivät olleet kuskinkaan hallussa, ja pyörittyämme jonkin aikaa ympäriämpäri hän laittoi viimeisiin mutkiin navigaattorin opastamaan. Tämän muuton hinnaksi tuli ennätykselliset 12 euroa, josta kolmasosa oli tippiä ystävälliselle kuskille.
Tein lyhyen työpäivän, jonka jälkeen kiiruhdin vähän siistimään vanhaa kämppää. Siivousmotivaatio oli alhainen, koska asunnon loppusiivous oli ollut pakko maksaa jo ekan vuokran yhteydessä. Asunnon luovutukseen kuuluu "protokolla", jossa käytiin läpi ensin kaikki tavarat ja sitten huoneiden siisteys ja kunto. Saatiin puhtaat paperit, paitsi että keittiön kattovalot eivät toimineet. Ehkä yläkerrassa edelleen terrorisoivat remonttireiskat ovat katkoneet piuhat.
Uusi asunto on tosi kodikas kolmio, jossa viihdyn heti paljon paremmin kuin edellisessä - tavaroita ja kalusteita on tällä kertaa runsaasti. Kuuman kattohuoneiston ominaisuuksiin kuuluu myös reipas määrä noustavia portaita (hiki tuli laatikoiden kanssa) . Vuokranantajaperhe lähti kesäksi maailmalle.
Juhlistin muuttoa käymällä aikaisemmin tuntemattomassa vege-/luomukaupassa, josta löysin iltaherkuiksi kirsikkamehua ja tuttuja Vaajakosken lakuja - joskin luomubrändättyjä.
Monta hienoa kokemusta ja monta tuhatta kuvaa rikkaampana lähden tänään kohti Helsinkiä ja Suomi-elämää. Sepi jatkaa seikkailua (ja blogia).
Auf Wiedersehen!
kuvalähde: Gaia Travels
Laukut on pakattu ja muutaman tunnin päästä olemme matkalla Roomaan ja sieltä huomenna näihin maisemiin. Hyvää juhannusta, tavataan taas!
Tänään kävimme vihdoin piknikillä Mainin varrella, kun aurinko porotti vaihteeksi kuumasti. Mansikat ja Eltvilleläinen kuohari maistuivat, mutta kebab-veneestä ostetut dürumit eivät osuneet. Kaupunki oli pullollaan juoksijoita, kun uskomattomat yli 69 000 henkilöä oli ilmoittautunut J.P. Morgan Corporate Challenge -juoksutapahtumaan. Meidän työpaikallamme ei ollut kuin kaksi lähtijää, joten emme saaneet tiimiä kasaan, ja piti jäädä katsomon puolelle.
Patterit ovat olleet tämän viikon kylminä ja asunnon lämpötila on laskenut samaa vauhtia poikkeuksellisen kylmän ulkolämpötilan kanssa. Tänään kylmyys meni jo kohtuuttomuuksiin, joten yritin saada asiaan muutosta. Tajusimme, että meille ei ole huoltoyhtiön yhteystietoja, joten soitin vuokraemännälle. Jätin hänen kännykkäänsä viestin, ja hän soitti myöhemmin takaisin, kun olimme ulkona. Joskus saksankielisistä puheluista ei tahdo tulla mitään, mutta tällä kertaa kommunikointi onnistui jopa metron hälinässä. Hän selitti, että patterit menevät aina kesätauolle kesäkuussa, ja ongelma on sama myös naapureilla (niin kuin se lohduttaisi). Hän lupasi kuitenkin soittaa huoltoon maanantaina.
Hyödynsin sadepäivän siivoamalla ja pyykkäämällä, kun Hannele esitteli hienoa pro seminaari -tutkielmaansa Skypessä. Sateen laannuttua oli pakko lähteä shoppailemaan, koska ei sitä voi ikuisuuksiin lykätä. Kengät ja farkut löytyivätkin yllättävän kivuttomasti. Farkkujen leveydestä piti ottaa tuumaa pois edellisiin verrattuna, koska juokseminen on syönyt sen verran miestä.
Ehdin olla valmistunut jo viisi päivää, ennen kuin sain tietää siitä itse. Aamulla postilaatikossa odotti kuitenkin kauan kaivattu todistus. Tänään aion olla ihan vähän ylpeä itsestäni.
