Burg Frankenstein
Pysähdys P-paikalla, etsi riippuliitäjä
Épinalissa
Ribeauvillén haikaroita
Kevään mittaiset suunnitelmat toteutuivat kahden ystäväpariskuntamme saapuessa pitkän viikonlopun viettoon helatorstaiaamuna varhaisella koneella. Hekku, Mikko, Mia ja Mika olivat reissussa vain muutaman tunnin yöunilla, mutta levätä ei malttanut vaan suuntasimme kaupunkikierrokselle. Painostavan kuuma ilma helpottui ukkoskuuroon kierroksen lopussa ja kotona perräisillä oli hauska kuunnella jyrinää. Illalla löysimme Römerin liepeiltä pienet viinimarkkinat, joilla viiniä tarjoiltiin reilulla kädellä. Söimme hyvin saksalaisessa ravintolassa ja turinat valvottivat yöhön.
Perjantaiaamuna matkan varsinainen ohjelma käynnistyi, kun starttasimme vuokra-autolla (7-paikkainen Chrysler Voyager, u-uuu) kohti Ranskaa, Elsassin alueita. Heti alkumatkasta, kun oli jo huomattu ettei ilmastointi toimi, pysähdyimme Darmstadtin lähellä olevassa Burg Frankensteinissa, jossa tarinan mukaan on muuan herra Dippel tehnyt ihmiskokeita saadakseen ruumiit herätettyä henkiin. Linnasta matka jatkui ensin autobahnin vilinässä ukkoskuuron säestämälle lounaalle Hockenheimiin ja Ranskan puolella pienten kylien läpi kohti Épinalia, yöpymispaikkaa. Vaikka rajan ylitys oli helppoa ilman rajamuodollisuuksia ja yhtäkkiä oltiin Ranskan puolella, vaihtui kulttuuri muutaman sadan metrin matkalla yhtäkkiä aivan toiseen. Minun ranskan opintoni tuottivat vihdoin hedelmää, kun sain matkan aikana muodostettua ainakin kolme lausetta ymmärrettävää ranskaa!
Lauantaina suuntana oli Colmarin ympäristön viinialue ja toiveissa ehkä pieni viinitilavierailukin. Päivä oli todella kuuma ja helteinen, ja auton ilmastoinnin puutteen aiheuttama tukala harmistus muuttui hiljalleen jo huumoriksi. Pysähdyimme Ribeauvillén kylässä, jota etukäteen luulimme pieneksi kyläpahaksi, mutta joka olikin suosittu turistikohde täynnä autoja ja ihmisiä. Ranskassa kun oltiin, oli palvelun ja kielen kanssa vähän kamppailua, ja viinitilavierailukin kutistui pieneksi degustation-tuokioksi yhden viinintuottajan puodissa. Kylä ja silmänkantamattomiin ulottuvat viinitarhat olivat kuitenkin mieliinpainuvan kauniita. Mika toimi urhoollisena kuskina Frankfurtiin saakka. Perillä illastimme vielä naapuriravintolassa ja skoolasimme yhteiselle reissulle.
Meitä hemmoteltiin hyvien ystävien seuralla, aurinkoisella säällä, upeilla maisemilla, hyvällä ruoalla, hienoilla kokemuksilla. Mitäpä sitä muuta osaa toivoakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti